liiteli vaalea perhonen, siivet väristen,
laskeutui kurjenpolvelle,vain hetken kesti,
kun tuulenhenkäys vei pois perhosen.
Kasvoin lapsuuteni juna-aseman lähellä,
Tunsin jokaisen junan ja niiden aikataulut
vilkutin ohikiitävalle junalle,
höyryvetusista nousi höyryä ja
juna vislasi pitkän kaihoisan vihellyksen.
Silloin tiesin oli aika lähteä pois kotiseudulta.
Seppeleen pehmeät varret olivat viileät aamukasteesta ja pörröiset kukat oli pehmeitä. Voikukkakruunu hiuksillani ei ollut vain koriste, vaan muistutti minua siitä, miten pieneistä, katoavista, hetkistä voi löytää iloa ja olla onnellinen.