Lähdin ulkoilemaan metsään, josta olin käynyt joskus menneinä vuosina käynyt keräämässä sieniä. Siellä metsässä, puiden tiheän lehvästön kätkemänä, näkyi vanha, hylätty rakennus. Sen pystyyn jääneet seinät olivat harmaantuneet ajan saatossa.
Sammal oli vallannut kivijalan ja kasvillisuus oli alkanut ottaa pihaa takaisin luonnon haltuun. Rakennus oli kuin muisto menneestä, hiljainen todistaja unohdetuista ajoista.
Paikka on ollut pitkään koskematon.
Mutta nyt, rakennuksen kylkeen oli ilmestynyt kirkkaita graffiteja ja aivan tuore päivämäärä.
Kirkkaat värit rikkoi hökkelin harmauden, kuin kontrastina rakennuksen synkkyydelle.
Joku kulkija, ehkä etsien menneisyyttä tai jättäen jäljen tulevaisuuteen, oli piirtänyt siihen oman tarinansa.
Se oli kuin hiljainen huuto hökkelistä, muistutus siitä, että vaikka paikat unohtuvat, niin ihmisen tarinat elävät yhä.