karjalanruusu-maakuntakukka

 Karjalanruusu on Pohjois-Karjalan maakuntakasvi.  Sitä tavataan luonnonvaraisena erityisesti Itä-Suomessa. Karjalanruusun tyypillistä kasvuympäristöä ovat lehdot, rehevät korvet, puronvarret ja tuoreet rinnemetsät. Lajia saattaa tavata myös puutarhakarkulaisena pihoilla ja pientareilla. 

Levinneisyys

punkki puutiainen valmiina lähtemään mukaan

Pieni, punkki puutiainen, 
epämieluisa matkamies, 
heinän reunalla vaaniva, 
odottaen tilaisuuttaan. 
Se on hiljainen hiipijä, 
luonnon oma vähäinen, 
kevään ja kesän mukana, 
valmiina seikkailuun. 
Odottaa ohikulkijaa, 
karvaista tai nahkeaa, 
pientä karvaista isäntää,
tai ihmistä suurensuurta.





 Sitten kiinnittyy tiukasti,
 tarttuu tiukalla otteella, 
etsii paikkaa lämpimää, 
syvältä ihon poimusta 
Se juo rauhallisesti, 
huomaamatta, salaa, 
kasvaa pyöreäksi, 
täydeksi palloksi. 
Vaikka se on pieni, 
voi kantaa mukanaan, 
monta tarinaa,
jotka särkee mielen rauhan. 
Mutta luonto monimuotoinen
kaikki on osa sitä, 
myös puutiainen, 
pieni, sitkeä sielu.
(tekoälyn avustama teksti)

tuomen kukat

  Tuomi ja purppuratuomi.

pelargoni on vanha perinnekasvi

Pelargonit on kaikkien tuntemia värikkäitä kukkia.

lumen vallassa

     Aamun näkymät olivat lumiset.lumeen

vanhan ajan vispiläkauppaa

On vielä vanhanajan vatkain hyvässä kunnossa. Hyvin vispaa käsivoimalla.
Nämä vispaimet oli joskus 70 luvulla sellaisia kapineita, joita emännät saivat tupaantuliaisina tai lahjaksi jos täyttivät vuosia tai oli muita juhlimisen aiheita. Kyllä siinä perheen naisväellä oli ihmettelemistä kun näkivät miten kampea veivaamalla saa tehtyä kakkutaikinat ja kermavaahdot. Siinä veivatessa tuli puhuttua perheen kanssa kaikki huolet, päivän uutiset ja tapahtumat ja ehti kuulustella lasten läksytkin. Jos joku vieras tuli kylään saatettiin sanoa, että vispaapas sinäkin, jotta päästään kiinni jutun juureen.
Kaikkeen oli silloin aikaa ja vispilän veivaus olikin hauskaa ajan viihdettä. Jos ei keksinyt mitään muuta vispattavaa, niin hauskuutta riitti kun sai vispata vettä niin että vesi kuohusi vispaimessa.
Mutta sitten kauppaan alkoi tulla sähkövispaimia. Kun emännät kuulivat, että nappia painalla vispaantuu paksukin taikina, niin lähtivät juoksujalkaa kauppoihin jotta saavat omansa, ennenkuin kaikki viedään.
Niin loppui emänniltä kammen vääntäminen ja vispaimet heitettiin perimmäiseen kaappin nurkkaan. Samalla loppui juoru-uutiset ja päivän tapahtumien kertailu ja lapsetkin sai selvitä omin nokkinensa läksyistä. Se oli ikävä loppu tälle vispiläkaupalle.

joutsenlammen lumpeet

Joutsenlampi.

oravan elämää

Orava on kansan kielessä mukava metsän asukas, utelias, touhukas ja vilkasliikeinen, mutta pihapiirissä se voi olla pieni paha ilkimys.

mansikoitten aika

 Mansikoita puutarhasta.

 

Kummakiven mysteeri matka Rautjärven rajalle

Puumalan ja Rautjärven rajoilla on erikoinen nähtävyys, kummakivi. Se on mielenkiintoinen matkakohde, mutta ehkä vähän hankalan matkan päässä. Kummakivi on kulkeutunut jääkauden virtauksen mukana ja jäänyt silokallionpäälle lepäämään. Jääkauden virtaukset hioivat kiven pintaa kivien ja hiekanjyvien kulkiessa jäävirtojen mukana. Kallion pinta hioutui sileäksi ja sattumalta suuri kivenkimpale jäi tasapainoon kallion päälle. Kummakiventie kyltti oli niin piilossa, että ajoin siitä ensin ohi ja palatessani huomasin kyltin. Tie oli kapea, onneksi ei ollut vastaantulevia. Loppumatkasta oli jyrkähkö mäki, jossa irtosoraa. Pääseekö mäkeä ylös, vai alkaako renkaat sutimaan. Tiellä ei pystynyt kääntymään, eikä peruuttaminen olisi ihan riskitöntä. Tässä vaiheessa ehdin harmitella miksi tänne lähdin. Ympärillä oli metsää ja hiljaisuutta, oikeastaan pelottava olla keskellä ei mitään. Voiko tänne eksyä, entä jos kompastun ja satutan itseni, ajatukset kiirehti eteenpäin nähdäkseni sen näkymän jota varten olin tänne saakka tullu Reilun puolen kilometrin jälkeen. Kummakivi, siinähän se sitten on, olen nähnyt sen nyt. Kiven mitoiksi mainitaan 7 x4 x5 metriä ja painoa sillä arvellaan olevan 500 tonnia Paikka tuntui niin syrjäiseltä, että pelotti, mutta onneksi metsäpolku oli niin selvä ettei eksynyt. Kun pääsin takasin parkkipaikalle, tunsin helpotusta.. Kummakivi rauhoitettiin vuonna 1962